Category Archives: Projektit

Darimun Etiopia 2012-2014

Darimun Maaseudun elinolosuhteiden kehitysprojekti Etiopiassa vuosina 2012 – 2014.

Koulun työmaa

Etiopian Darimun alueella rakennettiin siltoja ja tieverkostoa kylien välille. Näin mahdollistettiin koululaisten pääsy turvallisimmin  suorempaa reittiä kouluun.

Suojattu lähdeRakennettiin kaivoja ja suojattiin yhteensä 27 lähdettä. Nyt kyläläisillä on puhdasta vettä, jotta vältytään sairauksilta.

vuohikaupatTärkeä osa projektia oli noin sadan naisen ja samalla heidän perheittensä elinkeinomahdollisuuksien parantaminen mm. hankkimalla heille lampaita ja vuohia sekä antamalla heille koulutusta.

 HIV/AIDS: n leviämisen estämis- ja tartunnan saaneiden tukiprojekti Jimman alueella Etiopiassa vuosina 2011-2015.

Jimman alueella HIV/AIDS työn kautta perustettiin työmaaruokala, HIV 3jossa työllistyy monia naisia sekä  tuettiin paikallisten asukkaiden liiketoimintaa mm. parturin, puusepän ja kauppiaan ammatissa.

Parturi

Lapset

Orpoja ja hädänalaisia lapsia tuettiin lahjoittamalla koulutarvikkeita, peittoja, lakanoita ja hygieniatuotteita.